lauantai 28. tammikuuta 2017

Huoneremontti osa 1

Nyt se on uskottava, yläkerran huone on saatu valmiiksi. Jaa, ei varmasti kenelläkään ole kestänyt näin kauan yhden huoneen remontti. Mutta kuten olen aikaisemmin sanonut, tämän huoneen kanssa ei ole ollut kiire. Tätä on tehty vähän silloin kun huvittaa ja silloin kun rahaa on ollut. Enkä ole edes odottanut sen valmistumista epätoivoisesti. Huomaa että kärsivällisyyttä on tullut vanhan talon myötä. Haluan välttyä myös virhevalinnoilta ja olen alkanut tykkäämään hitaista kunnostusprojekteista juuri sen takia. Ennen kuin näytän kuvia valmiista huoneesta, palataan huoneeseen ennen remonttia. Haluan itselleni muistiin nämä kuvat, vaikka ne ei ole mitään kaunista katseltavaa.


Tässä kuva huoneesta talon ostohetkellä 7,5 vuotta sitten. Seinä vaatekomeroon on aika hauska, puisia kiekkoja liimattu täyteen.


Huoneesta ei paljon kuvia ole otettu, mutta näistä näkee hyvin mitä se on sisältänyt. Olen sanonut tätä retrohuoneeksi aina. Monta vuotta huone toimi vain tavaran säilytyspaikkana, kun alakerrassa oli remontti meneillään.


2,5 vuotta sitten näytti tältä. Sanoin jo miehelleni, että minulta on tämä vaihe mennyt ohi, en sitten muista tällaista näkyä ollenkaan. Hän sanoi siihen: minä en ole unohtanut :). Joskus ajattelimme että pääsisimme helpolla tämän huoneen kanssa. Pientä pintaremonttia vain. Ei se kumminkaan mennyt ihan niin. Kaikki rakeenteelliset asiat piti saada kuntoon ja hyvin tehtyä. Esim. katon vinoissa osissa ei ollut juuri ollenkaan tuuletusrakoa.


Muovimaton ja levyn alla oli kaunis puulattia. Tässä on purkuvaihe menossa.
Nyt kun katselen näitä kuvia ja tiedän miltä lopputulos näyttää, en voi vieläkään uskoa että kaikki on valmista. Sehän on sanomattakin selvää, että olen tyytyväinen. Huoneesta tuli kauniimpi mitä odotin.
Seuraavan postauksen yritän tehdä nopeasti. Tuskin maltan odottaa että pääsen näyttämään kuvia.

Ensi yönä menen höyhensaarille, koska nukumme ensimmäisen yön uudessa makuuhuoneessa ja uudessa sängyssä  :)


                                                                         - Mia -

lauantai 14. tammikuuta 2017

Surullinen alku vuodelle


Juuri vähän ennen joulua saimme suru uutisen, mummani oli nukkunut pois. Ainoa mummani, maailman kiltein ihminen on poissa.
Hänen kanssaan vietimme ihania keskusteluja, olemme nauraneet ja myöskin itkeneet yhdessä. Olen kertonut hänelle monesti, että hän on maailman ihanin ihminen.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks`sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.

Eino Leino


Kiitos teille ihanat lukijat vuodesta 2016! Olette jaksaneet käydä täälä katsomassa ja kommentoimassa.
Mitä odotan alkaneelta vuodelta? En oikeastaan mitään erityistä. Vuosi voisi olla tasaisen rauhallinen. Haluaisin oppia paljon uusia asioita ja kysymys on vain ajasta, kun ehtisi tekemään kaikkea mitä haluaa. Jos jotain saisi toivoa, kiire saisi loppua ja vuorokauteen voisi tulla lisää tunteja. Kesän remontti suunnitelmia ei ole lyöty lukkoon, saa sitten nähdä mihin päädymme.


Tänään on vietetty hidasta lauantaita. Rakastan yli kaiken kiireettömiä vapaa päiviä. Aamu alkaa vielä hämärässä ja hitaalla aamiaisella. Koko päivänä ei ole kiire minnekkään. Hitaaseen päivään kuuluu myös, että autoa ei käytetä.


Tänään oli myös aivan täydellinen talvi sää. Lunta, aurinko paistoi ja ei tuullut yhtään. Suuntasimme koirien kanssa metsälenkille. Koirat nautti varmasti yhtä paljon kuin me. Tällaisia talvisäitä minä toivon. Täältä ehtikin lumet jo sulaa, mutta onneksi sitä tuli nyt lisää. Alkuviikon sää oli kammottavin pitkään aikaan. Vettä satoi ja tuuli niin, että tukka meinas päästä lähtee. Siihen päälle vielä liukkaus, sai sipsuttamalla liikkua eteenpäin. Ja kyllä se tuuli on vanhan talon pahin vihollinen. Tupaa lämmitettiin ja melkein samantien tupa viileni. Aina toivon pohjoistuulta, se ei meidän taloon ota.


Kaikki kuvat ovat tämän päivän metsälenkiltä. Kuvissa näkyvä potkukelkka on löytö omasta ulkorakennuksesta. Toimiva vehje onkin, vaikka on vanha. Ja olihan se jää sielä lumen alla, joten kyllä luisti.


Nämä kuvat kyllä rauhoittavat ja luonnossa liikkuminen. Mitä jos sitä ei pääsiskään luontoon? Jaa, en kyllä selviäisi.
Metsälenkin jälkeen maistui herkullinen vuohenjuusto lasagne. Kohta puolin lämpiää pihasauna jonka ainoa valon lähde on kynttilät.
Täydellinen hidas lauantai!


Tämä onkin jo instassa nähty kuva. Kuvasta voisi päätellä, että sielä joku ylihyvä kutoja kutoo. Hahaa, kuvat voivat joskus valehdella aika paljon. Tämän vuoden uusin juttu on kutominen. Kuinka monta vuotta olen haaveillut tästä. Nyt se sitten tapahtui. Olen itse opiskellut kotona ja kohta on ensimmäiset villasukat valmiit, jihuu. Tästä se lähtee. Toivottavasti vielä jonain päivänä kudon itselleni villapaidan, mutta ei mennä asioiden edelle.


                                           Rauhallisesti ja uutta oppien kohti vuotta 2017


                                                                   - Mia -