perjantai 21. heinäkuuta 2017

Nyt kelpaa tiskata & istua


Kolme kuukautta vierähti taas nopeasti. Mutta nyt vihdoin pääsin koneen ääreen.
Kaunis ihana kevät meni ja kesäkin on jo pitkällä. Tänä kesänä ei tehdä mitään suurta, vain pieniä juttuja. Ikkunanentisöinti jää tänä kesänä myös kokonaan väliin. Paitsi yksi ikkuna ja se liittyy uuteen projektiin, siitä myöhemmin lisää. Yritämme nauttia vain kesästä. Mutta se on vaikeaa tällaiselle tekevälle ihmiselle ja pakkohan sitä on välillä jotain tehdä.
Viimeksi lupasin näyttää mitä uutta on tapahtunut keittiössä. Jihuu, meillä on uusi tiskikaappi. Lattian maalinpoisto jatkuu syksyllä. Kuka sitä keittiön lattialla haluaa istua kesällä :)


Kun keittiöremontti tehtiin vuosia sitten, valinta silloin oli tämä tiskikaappi. Eikä se miellytä enää ja kaiken lisäksi ovet ovat menneet huonoon kuntoon, mutta runko on erinomaisessa kunnossa. Ihmettelen vain nykypäivän kestävyyttä. Vastapäätä tätä kaappia on pitkä paneelista tehty taso. Kauan olen haaveillut että tämäkin olisi paneelia. Lopputalvesta miehellä oli aikaa alkaa tekemään uutta. Yhteistyöllä sujuu hyvin, toinen rakentaa ja toinen maalaa.


Maaliksi valitsin ardbeg greenin jota lähdin vaalentamaan valkoisella. Oikean sävyn löytäminen vie aikaa, mutta löytyhän se.


Ensimmäinen maalikerros. Paneelit ovat kapeampaa mallia ja tilattu meidän vakio höyläriltä.


Kaappi valmiina. Jos minulta kysytään, niin kyllä värit tekevät kodin. Tällä hetkellä on työn alla 50-luvun seinäkaappi mikä on tiskikaappia vastapäätä. Se on maalattu nyt samalla värillä. Toivotaan että onnistuu ja tulee hyvä. Sen kaapin maalinpoistossa oli kova työ.


Jos nyt kelpaa tiskata niin kelpaa myös istua. Nimittäin meidän tuvanpöydän äärellä. Ja mahtuu, paikat ei lopu kesken. Melkein luovuin toivosta löytää penkkiä meidän pöydän ääreen. Makuni on tarkka ja sen takia on vaikea löytää mieleistä. Kävin laihian museossa jonkin aikaa sitten ja sielä näin niin upean tai upeat tuvan penkit. Ne olivat tehty mittatilaustyönä siihen taloon ja olivat kyllä niin kauniit. Ajattelin heti, että mistä saan tuollaisen ja tajusin, että en mistään. Kahden viikon päästä museo vierailusta minulla on lähes samanlainen omassa tuvassa. Toki museon penkit ovat kauniimmat, mutta tämä on minulle täydellinen.


Minusta se on kuin tehty mittatilauksesta meidän tupaan. Pituutta sohvalla on 2,55m. Sohvasta puuttuu kansi, mutta sekin on jo tehty. Ektorp lähti uuteen kotiin ja uudet omistajat melkein hyppivät onnesta, mutta kyllä minäkin hypin onnesta saadessani tämän. Joskus on vain hyvä luopua sellaisesta mikä ei miellytä.
Tarkkaavainen huomaa myös räsymatot. Talven löytö. Kolme samanlaista räsymattoa. Keväällä pesin kaikki ja siinä se vasta urakka oli, kaikki lähes 6 metrisiä. Mäntysuopaa kului... 


Sohva on pidempi kuin pöytä ja niin sen halusinkin olevan. Pöytäkin on nyt vielä kauniimpi, kun sai oikean "kaverin" rinnalleen. Sohvan iästä en osaa sanoa, mutta luulisin sen ajoittuvan 1800-luvun puolelle. Jos jollain on tietämystä, kuulisin mielelläni.


Vielä testailen mitä laitan pehmusteeksi sohvalle. Tässä kokeilussa lampaantaljat. Näihin taidan päätyä.


Sohvalla on kaunis tarina ja se oli ilmiselvästi myyjälle tärkeä. Sohvalle sanottiin kauniisti silittämällä heipat ja lupasin että se pääsee hyvään kotiin!


                                                                         - Mia -

22 kommenttia:

  1. Kylläpä olet löytänyt komian sohvan! Olen iloinen puolestasi;) Pöytä sopii sen kanssa täydellisesti. Ja tiskinurkkaus on todella onnistunut ja huokuu oikeanlaista tunnelmaa.

    VastaaPoista
  2. Hienot kaapit ja mahtava löytö tuo penkki - kerrassaan! Teillä on silmää vanhan vaalimiselle 😊

    VastaaPoista
  3. Aivan upeat keittiönkaapit! Paneelit ja vihreä väri toivat kyllä aivan uuden ilmeen keittiöön. Nappivalinta! :) Tuvan uusi sohva on myös niin kuin olisi ollut siinä aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vihreä sävy on kyllä kaunis ja kodikas. Samaa mieltä kanssasi, ihan kuin sohva olisi aina ollut siinä :)

      Poista
  4. Tosi upealta näyttää tuo tiskikaappi, ja kyllä tuo vihreän sävy sopii teille kerrassaan hyvin! :) Ja miten kaunis tuo sohva onkaan, ihan täydellinen :) Kiva kun kirjoittelit ja mukavaa kesän jatkoa, toivotaan aurinkoisis päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy vain uskaltaa käyttää vähän väriä :)
      Sohva on kyllä ihan täydellinen! Mukavaa kesän jatkoa sinulle :)

      Poista
  5. Aah, ihana tiskipöytä! kun tarpeeksi kauan olen vain haaveillut, suunnitellut ja pohtinut, niin tietysti joku muu ehtii jo tehdä, eli siis mulla vastaavanlainen keittiön kaappien panelointihomma käynnissä. Mielenkiinnosta kysyisin että teittekö ovet kokonaan paneelista vai laitoitteko taustaksi jonkin levyn tai muuta vastaavaa? Mä joudun osittain väsäämään runkojakin joten homma kestää
    Terveisin vanhan talon kunnostukseen hurahtanut neiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa kun sinullakin meneillään tällainen kaappi. Kyllä ne itsetehdyt kaapit on vain hienoja. Ei ole levyä takana, vain muutama rima. Harmi kun en muistanut laittaa kuvaa toiselta puolelta. Terveiset sinulle myös toiselta vanhan talon kunnostajalta :)

      Poista
  6. Uusi postaus, kiva! Tiskikaappi on niin kaunis, vihreä väri upea ;) ja sohva on täydellinen! :) Eikö sohva ole kustavilainen malli? Sehän muistuttaa vähän meidän sohvaa, joka on kustavilaisajalta. Täytyy googleta milloin se oli...
    /Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :). Taitaa sinulla olla vähän osuutta asiaan meidän tiskikaapin värin valinnassa ;). Taitaa olla kustavilais-talonpoikainen malli.

      Poista
  7. Tulipa upea tiskikaappi ja sohva on ihan täydellinen!!

    VastaaPoista
  8. Miten upea kaappien ovien muutos - on teillä kyllä taitoa ja silmää tehdä oikeanlaisia muutoksia kotiinne. Sohvalöytökin on tosi onnistunut, kivasti sopii pöydän pariksi. Lampaantaljat näyttävät ihastuttavilta puusohvan pehmusteina<3
    Olipa mukava käydä täällä - kesähalit sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! No, on niitä virhe valintojakin tullut..:)
      Lampaantaljat taitavat olla paras ratkaisu tähän sohvaan.
      Ihanaa kesän jatkoa sinulle :)

      Poista
  9. Kaunista!! Helt underbart i ert hem!!!

    VastaaPoista
  10. No kyllä uusi tiskikaappi on vaan niin upea ja mikä väri, ihana! Ja niin on ihana kyllä sohvakin, kaunis kokonaisuus!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nyt on hyvin tyytyväinen olo :)

      Poista
  11. Oi mikä sohva, passaa hyvin paikoilleen. Ja tiskikaapista tuli upea ja värikin on kohdillaan!

    VastaaPoista