torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannus


Juhannuksen aika - kesän parasta aikaa ja luonto kauneimmillaan. Parasta aikaa koristella koti ja piha luonnonkukilla.


Pergola on valmis vastaanottamaan juhannusvieraat. Huomenna pöytää notkuu kesän herkkuja, naurua ja rentoa yhdessäoloa.


Keittiö on koristeltu juhannusruusuilla. Ihanaa kun voi poimia kukkia omasta pihasta ja se yksinkertaisin on yleensä kaunein.


Pihalla juhannusruusu kukkii kauniisti aitan edessä. Tänä vuonna vielä juuri oikeaan aikaan.


Ihanaa kukkaloistoa..


N. 30 metriä pitkä ruusuaita on myös täydessä kukassa. Aah, mikä tuoksu..


Viimeinen kuva on kukasta johon tarvitsen tunnistusapua. Löysin tämän tänään syreeniaidan välistä. Kaunis valkoinen hento kukka. Ei ensimmäisenä mieleen tule ainakaan rikkaruohoa.



Toivotan kaikille ihanille lukijoille kaunista ja rauhallista juhannuksen aikaa!

                                                                      - Mia -

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Pihan pienet muutokset

Pitkästä aikaa... aika on mennyt hurjan nopeasti ja bloggaamiselle tai ylipäätään tietokoneella istumiselle ei ole aikaa ollut. On varmasti inspiraatiokin ollut kadoksissa. Monesti olen meinannut aloittaa, mutta siihen se onkin jäänyt. Kuvia on tullut räpsittyä paljon ja olikin tarkoitus laittaa kevään kukkaloistosta kuvia. Olen nauttinut tänä keväänä suunnattomasti omasta pihastani, kuinka se voikaan olla niin kaunis. Olen myös yrittänyt olla välittämättä rikkaruohoista ja vain nauttia mitä kaunista ympärillä on. Vuosien työn tulos alkaa tosiaan näkymään ja puutarha alkaa näyttämään kauniilta. Viherpeukaloksi en ole syntynyt joten ei meidän pihasta mitään unelma täydellistä koskaan tule. Ainakin jos kukkapenkeistä puhutaan, niissä olen kyllä aika onneton.

Tällä hetkellä ilma täälä on suorastaan trooppisen lämmin ja ukonilma saapui juuri. Nyt onkin aikaa laittaa kuvia pihan muutoksista. Kyseessä on etupihan sorakäytävän tekeminen.


Työt alkoivat kaivuu hommilla. Naapuri tuli minikaivurilla kaivamaan ja työt olivat nopeasti sen osalta ohi. Käytävä osa kaivettiin hieman syvemmälle ja muusta alueesta raavittiin vain hieman pintaa. Siihen osaan on istutettu uutta nurmikkoa.


Soran alle laitettiin kankaat. Kuvat on nyt vanhoja, nurmikko alueella on jo paljon vihreää näkyvissä. Käytävän kivi valinta on ihan huippu, luonnonkiveä. Aitatolppien pohjatyöt on tehty. Tiilien muuraaminen alkaa ihan lähipäivinä, kunhan nämä vesisateet vain loppuvat.


Portaat ovat vieläkin käsittelemättä. Musta väri kiinnostaa ja se tulee nyt varmasti väriksi.


Lavakaulukset on myös laitettu. Öljysin ja maalasin pellavaöljymaalilla. Tarkoitus oli maalata ne mustaksi, mutta mustaa maalia ei ollut, joten punainen sai kelvata. Laatikossa kasvaa kahta eri salaattia,ruohosipuli ja basilikaa.


Kasvihuonekuumeeseen teimme tilapäisratkaisun. Minikasvihuone, riittää ainakin tällä hetkellä mainiosti. Oven lisäksi siinä on ikkuna minkä saa auki. Sielä kasvaa tomaatit ja kurkut. Onhan se tällaisen ensikertalaisen hyvä lähteä kokeilemaan kasvattamista pienimuotoisesti.


Suurin onnistumisen ilo on kyllä mansikkamaassa. Taimet ovat kasvaneet todella paljon ja myös kukkivat. Mies teki tällä viikolla kaaret mansikkamaahan, nyt enää verkot puuttuvat. En halua, että yksikään mansikka joutuu lintujen suihin.
Pieni sora-alue tehtiin myös pöytäryhmälle pellon puolelle. Helpottaa kummasti nurmikonleikkuuta, kun ei tarvitse siirrellä kalusteita.


Jihuu, oman maan mansikkaa.


Myös etupihan sorakäytävän viereen syreenien alle on tullut pergola. Kaksi edellistä paviljonkia myrsky on tuhonnut. Tämä on nyt halvin malli, jos niihin edellisiin vertaa. Tähän on nyt betonit valettu, joten luulisi paikoillaan pysyvän. Sivu hyttysverkot eivät tähän pergolaan kuulu, mutta sain ne edellisestä hajonneesta paviljongista ja ne sopi ihan mainiosti tähän.


Kesän ensimmäinen huutokauppa on myös koettu. Sieltä mukaani lähti tämä ihana voikirnu. Se päätyi heti kukkamaljakoksi.



                                                            Lomatunnelmissa

                                                                    - Mia -