lauantai 14. toukokuuta 2016

Pöydän muutos


Pieni pöytä ja keinutuoli mitkä oli tarkoitus tänä kesänä laittaa, niistä pöytä on jo valmistunut. Kiitos siitä ihanien lämpöisten säiden. Lähdin poistamaan maalia. Päällimmäinen paksu maalikerros lähti helposti pois. Alta tuli vaaleansininen maali mikä ei helposti irti lähtenyt, enkä sitä yrittänytkään ottaa pois.


Maalinpoiston jälkeen hioin ihan kevyesti pöydän ja pesin mäntysuovalla. Ihan ensimmäinen ajatus oli jättää lipasto tällaiseksi, mutta kannettuani sen sisälle ei se miellyttänyt ollenkaan.


Laatikot käsittelin sellakalla. Tämä on muuten hyvä tapa peittää vanhojen huonekalujen epämääräistä hajua.


Pienet posliininupit mitä laatikoissa oli vaihtuivat. Nämä kauniit messinkiset vetimet löytyivät omasta varastosta.


Sitten olikin enää yksi ongelma, millä käsittelen pöydän. Elinan blogin inspiroimana ajattelin lähteä kokeilemaan munaöljytemperaa. Kannatti todellakin kokeilla, tämä oli helppoa ja kivaa. Tästä luultavasti tulee yksi lempimaaleistani. Tarvitset vain kananmunaa, pellavaöljyä, vettä ja pigmenttiä. Ohjeen löydät täältä


Valmis pöytä, aikamoisen muutoksen se koki ja mielestäni positiivisen sellaisen. Maalipinta on todella kaunis ja ihanaa kun paksu muovimaalikerros on poissa. Kaikki ei kumminkaan mennyt ihan niin kuin piti. Ensimmäiseen munatemperaan laitoin aivan liian vähän pigmenttiä, joten jouduin maalaamaan uudestaan.


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, tämä oli todella kivaa ja onhan tämä ikivanha maali.

Pihan muutostyöt ovat lähteneet käyntiin ja toivottavasti pian on myös kuvamateriaalia mitä näyttää.

                                                                   - Mia -

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Erilainen vappu


Aika rauhallista vappu viikonloppua on täälä vietetty. Pojille tehtiin kastraatio perjantaina. Kuva on otettu leikkauspäivän iltana ja molemmat nukkuivat koko päivän. Lääkärin määräys olikin että koirat saavat olla lämpöisessä paikassa ja mielellään vielä peitto päälle. Pienempi on kovasti nyyhkyttänyt, mutta eiköhän ne lähipäivinä alkaa palautumaan ennalleen.

Nyt on melkein täytynyt olla sisällä viikonlopun ajan ja keksiä hyödyllistä tekemistä. Sain maalattua yhdet listat valmiiksi ja seuraavaksi työn alle tulee paneelit. Maalaaminen ei hetkeen lopu, tiedän ainakin mitä lähiaikoina teen. Mutta en valita ollenkaan, onhan se kivaa :)


Rakastan maalata pellavaöljymaalilla, tulos on aina yhtä kaunis. Huonoja kokemuksia ei tästä maalista ainakaan minulla ole. Yläkerran aula on tällä hetkellä täynnä erivärisiä maaleja ja kaikkien pensselit omassa öljyssään. Ensimmäistä kertaa kokeilin pestä pensselit pellavaöljysuovassa ja suosittelen lämpimästi jos et ole vielä kokeillut.


Kasvun ihme on tapahtunut täälä. Kaikki istuttamani ovat lähteneet kasvuun. Olen yllättynyt ja tämä antaa kyllä lisäintoa ajatellen ensi vuoden istutuksia. Jos vielä joskus olisi se kasvihuone, ei sitä tiedä minkälainen super kasvattaja minusta kehkeytyy:). Olen ihan onnesta soikea näiden suhteen.


Mainitsin aiemmassa postauksessa että en ole aikaisemmin mitään itse kasvattanut. Mutta unohdin täysin viime kesänä tehdyn mansikkamaan. Itsehän en ole mansikantaimia kasvattanut, mutta olenhan kovan työn tehnyt mansikkamaan eteen. Näyttää siltä että ne voivat ihan hyvin. Yksi taimi on kuollut. Jos olen oikein ymmärtänyt saan siihen kohtaan rönsystä uuden. ? Jännityksellä odotan kukkivatko tänä kesänä.

Yksi asia mihinkä joku päivä pitää ryhtyä on pihamaan "kaatopaikan" siivous. Viime vuonna kaivamani roskat kivellä muistuttivat taas siitä. Tarkoitus olisi alkaa kunnolla lajittelemaan ja viedä kaikki roska pois ja tietenkin kaivaa lisää. Ehjät lasipullot säilytän ja puhdistan. Mistä sitä tietää mitä aarteita sieltä vielä löytyy..


Hauska ketsuppipullo, miltähän vuodelta mahtaa olla.


Tämä on varmasti yksi loputon työmaa saada kaikki pois.
Viime kesänä kun olin kaivamassa löysin pienen kauniin lasipurkin. Tämä on varmasti ollut lääkepurkki joskus.



Ihanaa toukokuun ensimmäistä päivää!

                                                                     - Mia -