lauantai 18. kesäkuuta 2016

Pihan pienet muutokset

Pitkästä aikaa... aika on mennyt hurjan nopeasti ja bloggaamiselle tai ylipäätään tietokoneella istumiselle ei ole aikaa ollut. On varmasti inspiraatiokin ollut kadoksissa. Monesti olen meinannut aloittaa, mutta siihen se onkin jäänyt. Kuvia on tullut räpsittyä paljon ja olikin tarkoitus laittaa kevään kukkaloistosta kuvia. Olen nauttinut tänä keväänä suunnattomasti omasta pihastani, kuinka se voikaan olla niin kaunis. Olen myös yrittänyt olla välittämättä rikkaruohoista ja vain nauttia mitä kaunista ympärillä on. Vuosien työn tulos alkaa tosiaan näkymään ja puutarha alkaa näyttämään kauniilta. Viherpeukaloksi en ole syntynyt joten ei meidän pihasta mitään unelma täydellistä koskaan tule. Ainakin jos kukkapenkeistä puhutaan, niissä olen kyllä aika onneton.

Tällä hetkellä ilma täälä on suorastaan trooppisen lämmin ja ukonilma saapui juuri. Nyt onkin aikaa laittaa kuvia pihan muutoksista. Kyseessä on etupihan sorakäytävän tekeminen.


Työt alkoivat kaivuu hommilla. Naapuri tuli minikaivurilla kaivamaan ja työt olivat nopeasti sen osalta ohi. Käytävä osa kaivettiin hieman syvemmälle ja muusta alueesta raavittiin vain hieman pintaa. Siihen osaan on istutettu uutta nurmikkoa.


Soran alle laitettiin kankaat. Kuvat on nyt vanhoja, nurmikko alueella on jo paljon vihreää näkyvissä. Käytävän kivi valinta on ihan huippu, luonnonkiveä. Aitatolppien pohjatyöt on tehty. Tiilien muuraaminen alkaa ihan lähipäivinä, kunhan nämä vesisateet vain loppuvat.


Portaat ovat vieläkin käsittelemättä. Musta väri kiinnostaa ja se tulee nyt varmasti väriksi.


Lavakaulukset on myös laitettu. Öljysin ja maalasin pellavaöljymaalilla. Tarkoitus oli maalata ne mustaksi, mutta mustaa maalia ei ollut, joten punainen sai kelvata. Laatikossa kasvaa kahta eri salaattia,ruohosipuli ja basilikaa.


Kasvihuonekuumeeseen teimme tilapäisratkaisun. Minikasvihuone, riittää ainakin tällä hetkellä mainiosti. Oven lisäksi siinä on ikkuna minkä saa auki. Sielä kasvaa tomaatit ja kurkut. Onhan se tällaisen ensikertalaisen hyvä lähteä kokeilemaan kasvattamista pienimuotoisesti.


Suurin onnistumisen ilo on kyllä mansikkamaassa. Taimet ovat kasvaneet todella paljon ja myös kukkivat. Mies teki tällä viikolla kaaret mansikkamaahan, nyt enää verkot puuttuvat. En halua, että yksikään mansikka joutuu lintujen suihin.
Pieni sora-alue tehtiin myös pöytäryhmälle pellon puolelle. Helpottaa kummasti nurmikonleikkuuta, kun ei tarvitse siirrellä kalusteita.


Jihuu, oman maan mansikkaa.


Myös etupihan sorakäytävän viereen syreenien alle on tullut pergola. Kaksi edellistä paviljonkia myrsky on tuhonnut. Tämä on nyt halvin malli, jos niihin edellisiin vertaa. Tähän on nyt betonit valettu, joten luulisi paikoillaan pysyvän. Sivu hyttysverkot eivät tähän pergolaan kuulu, mutta sain ne edellisestä hajonneesta paviljongista ja ne sopi ihan mainiosti tähän.


Kesän ensimmäinen huutokauppa on myös koettu. Sieltä mukaani lähti tämä ihana voikirnu. Se päätyi heti kukkamaljakoksi.



                                                            Lomatunnelmissa

                                                                    - Mia -

12 kommenttia:

  1. Niin hienoa, mutta en tiedä, mistä aloittaisin kommentoinnin, kun jotain taatusti unohtuu: mansikat tulossa, isot pihamuutokset ja pienemmät käytännölliset ratkaisut tehtynä ja vielä lomakin alkanut - vau! Ainiin ja tuo pergola on varmasti tosi tunnelmallinen paikka istua. Kalusteryhmä siellä sisällä on upea. Jossain vaiheessa haluaisin tuollaisen samanlaisen valkoisen penkin, joita teillä on kaksi. Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi ihanasta kommentista! Pergola on niin ihana, tällaista olen juuri toivonut. On paikka missä syödä ja nauttia, eikä ainaskaan itikat pääse kiusaamaan. Penkkejä on vain yksi ja lisäksi kaksi tuolia. Tämä kalusteryhmä on lähes 10 vuotta vanha ja on kestänyt todella hyvin. Mitään sille ei ole tehty ja on myös ollut paljon säiden armoilla.

      Poista
  2. Tuo pergola on kiva, sellaisesta haaveilen meidän pihalle. Oman maan mansikat maistuu aina parhaimmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pihalle varmasti sopisi pergola erinomaisesti, ihailen suunnattomasti teidän kaunista ja hyvinhoidettua pihaa! Varmasti joka päivä käyn ihailemassa omaa mansikkamaata :))

      Poista
  3. Voi kun on kaunista <3 Tuo pihatie on kyllä hieno! Meillä on samanlainen pergola ja hyvin on kestänyt myrskyt, kun on kiinnittänyt kunnolla maahan, tuo hyttysverkko on hieno idea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mari! Toivottavasti nyt kestää kaikki myrskyt, neljättä ei huvittaisi ostaa :). Onneksi vanhoista paviljongeista oli kaikki tallella niin sai hyttysverkot tähän.

      Poista
  4. Ihan ensiksi on pakko todeta, että onpa kiva kuulla sinusta, pitkästä aikaa. Paljon olette pihamaallanne ahertaneet ja kaunista aikaan saaneet. Helpottaa varmasti jatkossa pihan hoitoa:)
    Voin niin samaistua siihen oman puutarhan kasvusta nauttimiseen ja siihen tunteeseen. Täällä myös ensimmäinen kesä kun todella tuntuu, että kasvit ovat pääseet vauhtiin ja se oma piha on niin kaunis, että sitä voisi vain istua tunti tolkulla ihaillen sitä kaikkea kauneutta, jota pihallaan näkeekään. Ja hei, se rikkaruohokin voi olla ihan kaunis, tekee puutarhasta jotenkin kodikkaamman, ei aivan täydellisen, mutta silti juuri sellaisen kuin sen kuuluukin olla. Nautitaan siis puutarhoistamme satoi tai paistoi:)
    P.s. Noi huutokauppa löydöt ovat kerrassaan upeita, jälleen kerran. Mitäpä muuta sinulta voisikaan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla, ihana mieltä lämmittävä kommentti! Maalaispihana haluan pihamme säilyvän, mutta vähän helppohoitoisempana. On se ihanaa, kun voi nauttia omasta pihasta ja ihailla vaan. Voi, sinun täytyisi kans laittaa omasta pihasta kuvia, teillä on niin upealla paikalla talo ja kaunis piha!
      Nautitaan ihanasta kesästä ja omasta pihasta :)

      Poista
  5. Kylläpä tuollaisessa pihapiirissä viihtyykin ihan varmasti, niin kaunista ja mukavaa tunnelmaa <3 Niin ja kyllä tuo teidän talonnekin on oikea kaunokainen:)
    Kesäistä oloa ja iloa viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle! Talo on ihana, mutta kaipaisi jo kunnostusta myös ulkopuoleltakin :)
      Ihanaa juhannusviikkoa <3

      Poista
  6. Hei Mia!
    Meidän puutarhastamme kirjoittelen blogiini, joka löytyy osoitteesta http://365pvpuutarhassa.blogspot.fi/
    joten käy ihmeessä kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin unohtanut kokonaan! Käyn varmasti katsomassa puutarha blogiasi :)

      Poista