sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Yllätyslöytö hattulaatikosta


Pari kuukautta sitten käväisin huutokaupassa. Sitä tosiaan voi kutsua käväisemiseksi, viivyin sielä n.puoli tuntia. Nyt sain toisen hattulaatikon, mustan. Molemmissa säilytän villasukkia. Paljon ei tästä tarvinnut maksaa, kannattaa kyllä aina odottaa löytöjä.

Kotona alkoi sitten hattulaatikon puhdistus. Aloitin imuroinnilla. Hattulaatikon sisällä on sivutasku ja työnsin imurin suuttimen sinne. Jokin kolahti ja meni pölypussiin. Katsoin sivutaskuun ja sielä oli rintakoru. No, minunhan piti tyhjätä koko pölypussin sisältö ja katsoa mitä sinne meni. Sieltä löytyi hattulaatikon avain.


Aika mielenkiintoista, eipä ole aiemmin tällaista sattunut. Koru on hyvin kaunis ja painaa 20g. Olisi kiva tietää siitä enemmän esim. materiaali mitä siihen on käytetty.


Samaisesta huutokaupasta huusin myös kauniin vaneerilaatikon. Laatikko on todella siisti ja kuin uusi sisältä. Nyt vasta tajusin kuinka halvalla sen sain. Näin nimittäin tänä viikonloppuna kaksi vaneerilaatikkoa mitkä oli myynnissä. Kalliimpi maksoi 100 euroa.


Hyvää sunnuntain jatkoa ja toivottavasti aurinkoista alkavaa viikkoa!

                                                                       - Mia -

20 kommenttia:

  1. Oioioioi, mitä kivoja löytöjä olet taas tehnyt. Huippua, että avain hatturasiaan löytyi ja vielä tuo ihastuttava koru. Taisi olla onnenpäiväsi:)
    Suloista sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivat ja erityisesti hyödylliset löydöt tein ja tuli vielä yllätys kaupanpäälle :).
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Kylläpä on kaunis korulöytö! Tuo kannattaa ottaa Mia sinun ihan käyttöön :) Siellä se on odotellut taskussa löytäjäänsä vaikka kuinka kauan :D
    Tuommoiset hatturasiat ja vaneriaskit, noi on kyllä aina upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koru on tosiaan kaunis ja kaunis on sinun ajatuksesi myös. Hatturasiat vetävät minua puoleensa, niissä on jokin viehätys :)

      Poista
  3. Upeita löytöjä taas kerran, ei voi muuta sanoa! Kaunis hatturasia mutta niin on korukin. Tunne on kyllä kutkuttava, kun jotain tuollaista löytää vielä lisäksi. Vanerilaatikkokin on ihan mahtava säilytyslaatikoksi.

    Portaista tuli muuten todella kauniit. Kyllä kannatti maalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Aika kutkuttava tilanne oli kun käsiini osui koru :). Nämä on kyllä mahtavia säilytyslaatikoita ja niin kauniita. Ei tarvitse ainakaan piilottaa kaappiin näitä :).

      Portaisiin olen todella tyytyväinen. Väri on tosi kaunis. Kaikessa on aina kova työ, mutta kyllä se myös palkitsee.

      Poista
  4. Oikea aarre aarteen sisällä. Joskus tekee huikeita löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tällaista joka päivä tapahdu! Kaunis ja hauska löytö :)

      Poista
  5. Oletpa tehnyt taas hyviä löytöjä! Tuollaisia hatturasioita minäkin havittelen. Yksi vanerilaatikko meillä on ja muutama nahkainen matkalaukku. Niissä on hyvä säilyttää vaikkapa puutarhalehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatturasioita olen nähnyt aika paljon liikkellä, mutta hinnat ei mielestäni ole aina kohdillaan. Tykkään tehdä löytöjä ja niitä kannattaa kyllä odottaakin. Näissä voi tosiaan säilyttää vaikka ja mitä, todella hyödyllisiä.

      Poista
  6. No huh, huh, mitä löytöjä oletkaan huutanut itsellesi ja puolen tunnin käväisyllä huutokaupassa. Voisin kuule ottaa molemmat itsekin, ovat just niin mun makuun. Tuo hatturasia aivan ihastuttava ja mitkä löydöt oletkaan tehnyt sitä puhdistaessasi. En voi kuin onnitella sinua noista löydöistäsi:)
    P.S. Meillä päin viikko alkoi vesisateessa ja kovin on kalsea keli noin niinkuin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus on paras poistua paikalta ja olla hyvin tyytyväinen huutoihinsa :). Nyt vaan metsästämään rasioita, sopisivat teidän kauniiseen kotiin erinomaisesti. Koru oli kyllä aikamoinen yllätys!

      Meillä viikko alkoi kunnon räntäsateella, aivan kamala sää. Toivotaan että se lämpö sieltä joskus tulisi.

      Poista
  7. No nyt on sanalla löytö oikea merkityksensä tässä kertomuksessa! Voi kun olisin niin halunnut nähdä ilmeesi :)). Niin kaunis koru ja avainhan oli laatikon kannalta ihan välttämätöntä löytää ;). Tarkempi tarkastelu on aina paikallaan. Toivottavasti korulle tulee käyttöä, vaikka sehän on kaunis pelkästään koristeenakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Siinä olisi tosiaan ollut hauska näky kun istun lattialla koru kädessäni, pölypussin sisältö tyhjennettynä..:)). En paljoa käytä koruja joten taitaa koristeeksi tulla.

      Poista
  8. Upeat löydöt ja bonuksena vielä lisää löytöjä! Olen muuten itse oppinut, että mitään löytöä ei kannata imuroida laittamatta ensin ohutta sukkaa imuriputken päälle ;D On meinaan tullut täälläkin imuroitua jos mitä, vaikkakin eniten sellaisia pieniä oleellisia osia, kuten pienen pieniä ruuveja, jotka ovat olleet kovin löysällä. Niitä on sitten hauskaa kaivella pölypussista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy olla jatkossa vähän huolellisempi puhdistuksen suhteen :)

      Poista
  9. Aivan ihanat huudot ja tuo koru on kerrassaan suloinen! Mukavaa vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Mukavaa vappua myös sinulle :)

      Poista
  10. Sama maku, meillä on samanlainen musta hatturasia ja vanerilaatikko. Halvalla sain sitten minäkin jos kerran noin arvokkaita ovat, taisin maksaa 20€. Tuo ruskea rasia on kyllä kaunis ja sopii mustan kanssa hyvin, tuollaisen minäkin haluaisin vielä löytää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sama maku :), sinulla onkin koti täynnä kauniita esineitä! Minä maksoin myös saman kuin sinä. Ruskea on mielestäni melkein kauniimpi kuin musta. Eiköhän se ruskea sinuakin vastaan tule joku päivä :)

      Poista