lauantai 8. elokuuta 2015

Pihatöitä ja lisää marjoja

Loma alkaa olla nyt lopussa ja paluu arkeen koittaa. Lomaa voisi jatkaa ihan säidenkin puolesta ja myös sitä tekemistä riittäisi.
Täälä on puuhasteltu pihatöiden parissa ja illat on mennyt marjametsässä. Yläkerran huoneessa ei juurikaan olla oltu, aikaa on nyt vietetty pihalla ja nautittu kesästä. Onneksi huoneella ei ole kiire, sinne kyllä ehtii ja tilaakin meillä on asustaa. Suurin osa puutavarasta puuttuu, mutta ne teetetyt listat on haettu. 120metriä ja neljää erilaista listaa jotka eräs eläkkeellä oleva mies meille ystävällisesti teki. Tapetti on valittu ja haettu, mutta sitä en vielä paljastakkaan minkälainen tuli ostettua.




Minulla aina ideoita putkahtelee päähän ja nehän pitäis aina toteuttaa heti. Tilasimme mukulakiviä, tarkoituksena saada vanhalle kaivolle uusi ilme. Niitä kiviä nyt on sitten oikeen kunnolla, eihän kaivon ympärille mennyt paljoakaan. Pihassa on nyt iso kasa kiviä muita ideoita varten.

Tässä vanhan kaivon alue ennen muutosta.


Ja tässä lopputulos.


Tämä on nyt varmasti hienoin juttu meidän pihassa ja ehkä vähän liiankin hieno vanhan maalaistalon pihaan. Voi, mutta minä tykkään tästä. On ihanaa kun ympärillä on kauniita asioita ja vielä kun sen on itse käsin tehnyt. Sekin on plussaa kun nurmikon leikkuu vähentyy, koska täälä sitä riittää.


Täälä on myös valettu betonista raparperinlehtiä. Vanha juttu monelle, mutta uusi minulle. Ei ole aikaisemmin tullut tehtyä ja pitihän sitä kokeilla. Saunan viereen ne pääsivät uuteen kivistä tehtyyn kukkapenkkiin.


Minuun tosiaan on iskenyt kunnon marjastus himo ja metsään pitäisi päästä koko ajan. Pakkanen on jo täyttynytkin marjoista, mutta vielä mahtuu. Eräs ilta olikin oikeen onnen päivä kun löysin lakkaa. Siinä tilanteessa kun joku olisi minua kuvannut, niin saisi kyllä makoisat naurut. Kyllä vaan pienestä asiasta ihminen voi olla onnellinen. Lakkaa ei kumminkaan pakkaseen asti ole mennyt vaan ne on syöty tuoreeltaan, siis todellakin herkku aamiainen.


Omassa pihassa myös satoa tulee ja paljon. On viinimarjaa, mustaherukkaa ja karviaista. Myös muutama päärynä on tulossa. Kirsikat alkavat olla nyt parhaimmillaan ja niitä on aivan valtavasti.


Taidankin mennä nyt syömään muutaman..
Hauskaa viikonlopun jatkoa!                   <3 Mia

8 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköisiä pihamuutoksia - nuo kivet ovat ihania. Meillä on myös nurmikon osuutta vähennetty pikku hiljaa, eihän sitä tarvitse koko pihan peitteenä ollakaan. Katselin edellistä postaustasi ja ihan Mahtavia löytöjä oletkin tehnyt tosi edullisesti!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet ova tosiaan ihania, niillä saakin paljon muutosta aikaan. Nurmikon leikkuu alkaa pikku hiljaa tympimään koska sitä on niin paljon. Edulliset löydöt ovat aina tervetulleita! Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinne<3

      Poista
  2. Oi että kuinka kaunista! Aivan mahtava muutos siellä kaivon ympärillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tykkään muutoksesta tosi paljon, pienellä saa ihmeitä aikaan :))

      Poista
  3. Mahtava vanha kaivo teillä ja mikä muutos sen ympärille! Nythän siitä tuli upea pihan katseenvangitsija. Onko se muuten käytössä? Kauniita ovat myös nuo betonivalulehdet.

    Oi miten komeita lakkoja ja kirsikoita. Meillä ei ole kumpiakaan, ikävä kyllä. Lakkoja ei tulekaan näille leveysasteille, mutta kirsikat ovat toiveissa, kunhan puu vähän kasvaa. :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivon ympäristöstä tuli tosiaankin katseenvangitsija! Kaivo ei ole käytössä, mutta vettä sielä kyllä on. Näkisitpä kuinka kaunis kaivo on sisältä, aivan uskomaton. Vedestä puheenollen meillä on oma lähde ja sieltä meidän vesi tulee.
      Meillä toinen kirsikkapuu on jo niin iso että sieltä onkin hankala saada niitä kirsikoita, linnut yleensä ehtii ensin. Pienempi puu on saanut verkot suojakseen mutta isoa puuta on vähän vaikea suojata. Toivottavasta sielä teilläkin tulisi satoa, nämä ovat kyllä nimittäin niin herkullisia :)) Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Se noissa vanhoissa pihapiireissä on just niin ihanaa, että niissä on lähes poikkeuksetta valtaisat omenapuut ja marjapensaat valmiina, odottaen syksyisin vain satonsa poimiaa. Toisin kuin näissä uusissa taloissa (kuten meillä), puut ja pensaat on kyllä istutettu, mutta sitä satoa saa sitten odotella useamman vuoden. Onneksi meillä kuitenkin tontin vierustat ja viereinen myymätön tontti täynnään niin vadelma-, kuin punaistaviinimarjapensastakin. Joten kyllä, täälläkin on keräilty into pinkeänä aamuisin vadelmia ja illat on käyty mustikkametsällä.
    Ja toi teidän kaivo, siis se on kerrassaan ihastuttava, jotakin tuollaista olen kaipaillut omalle pihallemme (sadevesikaivon renkaan ympärille). Saattaa olla, että käyn vähän tyylivarkaissa:) Työniloa sinulle kun nyt palaat takaisin "sorvin ääreen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa! Mutta joskus ne on vaan liiankin isoja. Juuri tuo meidän iso kirsikkapuu, sitä on hyvin vaikea suojata ja linnut sitten ehtii syömään kaiken. Satoa tulee niin paljon ettei millään pysty edes keräämään kaikkea ja pakastinkin alkaa olla jo aika täynnä. No on teilläkin hyvä kun vadelmat ja punaisetviinimarjat kasvaa naapuri tontilla :) Vadelmaa en ole täältä vielä löytänyt tai sellaista hyvää paikkaa.
      Kaivosta tosiaan tuli tosi hieno! Ilman muuta käyt tyylivarkaissa - hienoa että joku ihastuu minun ideoihin :)) Mukavaa viikoa sinulle!

      Poista