tiistai 14. heinäkuuta 2015

Vintin kätköissä ja blogi 1 vuotta

Minua on aina kiehtonut vanhojen talojen vintit. Niissä on jotain mystistä ja salaperäistä. Eräässä kartanossa kun vierailin sielä oli aivan mieletön vintti ja erään oven takana oli naisen huone kaikkine huonekaluineen. Tällä kartanolla oli paljon tarinoita mitkä kaikki eivät olleet hyviä sellaisia.
Meidän vintti ei ole mikään suuri, mutta sekin hyvin mielenkiintoinen. Tänään olikin aika pitkästä aikaa käydä sielä kurkkaamassa. Pelkkä tuoksu on niin hyvä, ajatella että talo on 100 vuotias ja tuoksuu vielä hyvältä..




Miten vanha ovi voikaan olla niin kaunis..


Äitini isän tekemät tuolit odottavat kunnostamista. Ihanaa kun jotain tälläista on säilynyt millä on paljon tunnearvoa.


Täälä on myös ensimmäinen huutokauppa huutoni. Huusin senkkiä ja tämä tuoli tuli siinä mukana. Eiköhän tämäkin joskus paikkansa löydä..


Mitäs muutakaan kuin pellavaa hirsien välissä..





Nyt onkin vuosi kulunut kun aloitin tämän blogin. Itseä varten tätä teen, että saisi talon kunnostuksia muistiin. Tosin, tämä olisi pitänyt aloittaa aikasemmin, mutta onhan tässä kunnostustöitä vielä edessä vaikka kuinka paljon! Kivaa on ollut huomata että muitakin kiinnostaa mun höpinät ja on löytynyt saman henkisiä ihmisiä, kenenkä kanssa jakaa näitä asiota. Kommentit todellakin lämmittävät mieltäni todella paljon, kiitos kaikille! Lopettamassa en tosiaankaan ole, eli höpinät jatkuvat..toivottavasti te myös pysytte mun mukana :)


Tässä löytöni Oulaisten markkinoilta ja ruusuja teille lukijani!



                                                                  <3 Mia

8 kommenttia:

  1. Onnittelut 1-vuotiaalle<3 Vähän olen kateellinen vinteistä, joihin voi kulkea ihan oven kautta. Meillä vinttiin mennään seinään kiinnitettyjä tikapuita pitkin kattoluukun kautta. Vintillä on sahanpurupuhja, joten se on rajoittanut tavaran säilytystä. Jotain aarteita sielläkin kuitenkin on ja harvakseen kun sinne kiipustaa, niin voihan löytää jotain, jonka haluaakin sieltä mukaansa.
    Ihania tuollaiset vintiltänne löytyvät tuoliaarteet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista <3! Tänne vintille on tosiaan helppo mennä ja täältä pääse vielä erikseen talon yläpohjaan pienestä luukusta :) mutta sielä ei voikkaan mitään säilyttää, sielä on vain sahanpurua ja ekovillaa! Kiva kun sieläkin on aarteita, niitä on kiva löytää itseltä..ne aina joskus pääse unohtumaan!

      Poista
  2. Onnittelut ja kiitos ruusuista! ;) hienon kapan olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kappa oli tosiaan löytö mitä ei voinut vastustaa..:))

      Poista
  3. Onnittelut vuoden mittaisesta taipaleesta blogimaailmassa! :) Niin kaunis tuo ruusuasetelma. Minäkin rakastan vinttien kätköjä. Lapsuudenkodissa oli todella suuri vintti aarteineen, mutta nyt vintti on meillä asuinkäytössä. Nuo teidän vintin verhot ovat kyllä niin ihanan tyypilliset vinttiverhot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista! Kesä on ihanaa aikaa, kun saa omasta pihasta kerätä kukkia :) En ilmeisesti ole ainoa ketä rakastaa näitä vinttejä..ne aarteet tekevät niistä vielä ihanempia. Olet oikeassa, tyypilliset vinttiverhot tosiaan ovat. Meille jätettiin pussikaupalla kaikenlaisia pitsihörhelö verhoja..edelliset omistajat halusivat että meillä on verhoja mitä laittaa ikkunaan :)

      Poista
  4. Hej!
    Jag gillar tapeten ni har i hallen, den som syns på bilden av vindsdörren. Har själv sett på den tidigare men minns inte vems den är. Minns du tillverkaren? Tacksam för svar! Fint hem ni har! Vi håller på med ett liknande projekt men har ännu mycket arbet framför oss innan vi kan flytta in...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej! Tillverkaren är Duro Gammalsvenska och namn Soltorp! Tack för ditt komment och lycka till!

      Poista