keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Bingo!

Viime vuoden lokakuussa näytin teille yhden ikkunan mikä oli tarkoitus laittaa jollain lailla kuntoon ja ripustaa kuistin seinälle. Silloin en vielä tiennyt mitä sille tehdä, mutta niin ne ideat vaan sitten lopulta selkeytyivät ja ikkuna on nyt valmis!




Tässä ikkunan lähtötilanne. Tämä on siis ikkuna mikä on kuulunut parioviemme yläpuolelle joskus. Se löytyi ulkorakennuksesta ja on ollut sielä varmaan monta kymmentä vuotta. Me emme lähteneet laittamaan sitä enää ovien yläpuolelle, eikä oikein ole mahdollistakaan, koska ovet ovat olleet joskus ennen niin matalalla, silloin vielä ikkuna sinne mahtui.
Kitin poisto tästä ikkunasta oli todella vaikeaa, en edes tiedä oliko se kittiä vai mitä lie tököttiä. Laseja en ole ennen kuin yhden hajottanut, mutta nyt hajos. Yksi oli ennestään rikki ja yhden hajotin. Yhden lasin sain ehjänä pois.

Mutta, sitten asiaan, valmis ikkuna..


Siinä se nyt on, siihen mihkä sen pitikin tulla. Vaikka se ei nyt ole sielä ovien päällä, niin on se ainakin kuistilla ja säilytettynä!
Poistin maalit, hioin kevyesti ja suopakuurasin.


Tämä ei paljoa kustantanut. Kaksi ikkunalasia ja kasvien kuvat jotka ovat kirpparilta, muutaman euron. Kun alkasin ikkunaa laittamaan en tiennyt vielä silloin mitä ikkunalaseihin laitan, mutta sitten muistin että mulla on joskus talvella löytämäni kasvikuvat.


Tämä saa nyt mennä puun värisenä, mielestäni sopii todella hyvin. Mutta mikä estää maalaamasta myöhemmin, mutta sen kannalla en ole.


Tämä puusohva on ensimmäinen antiikkihuonekaluni, se on ihana ja jollain tapaa myös hyvin tärkeä. Vuosia sitten lähdin hakemaan kauempaa netti-ilmoituksen perusteella puusohvaa mikä näytti kuvassa upealta. Kyseinen sohva ei kumminkaan livenä miellyttänyt, mutta sitten sielä oli myös tämä..ja sehän oli heti selvä juttu, tämä on minun!


Joka kerta kun tuun kuistille, silmäni menevät tuohon tauluun. Jotenkin harmooninen ja rauhallinen, vanhat kasvien kuvat miellyttävät erityisesti. Ihan kun se kuuluisi olla tuossa ja mikään muu ei siihen voisi sopia.
Joskus kannattaa nähdä vähän vaivaa kun lopputuloksesta saa nauttia!

Nautitaan kesästä, nyt se on vihdoin tänne tullut!

13 kommenttia:

  1. Todella kaunis taulu! Sopii erinomaisesti, ja koko kuisti on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tykkään todella paljon meidän kuistista, se onkin kokenut aikamoisen muutoksen, mitä se oli silloin kun tänne muutettiin :)

      Poista
  2. Miten ihana sohva ja tuo tuunaamasi kehysikkuna sopii kuvineen sohvan kanssa yhteen kuin piste i:n päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa kuulla juuri sinulta noin kaunis kommentti! Olen samaa mieltä, kuin piste i:n päälle ne yhteen sopivat :) Aurinkoisia päiviä sinne Jovelaan!

      Poista
  3. Kaunis kokonaisuus! Olet taitava :)

    T. TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tässähän aivan häkeltyy tällaisista kommenteista :) Mutta tykkään myös itse että onnistui erinomaisesti!

      Poista
  4. Siis aivan mahtava kokonaisuus tuo teidän kuisti. Kaikki sopii niin täydellisesti yhteen. Ja tuo tekemäsi ikkunataulu ei voisi paremmassa paikassa olla. <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä kehuja, tuhannet kiitokset Päivi <3 <3 <3

      Poista
  5. Onpa ihanaa tunnelmaa<3 Tulin tuon Päivin perässä tänne kurkkimaan ja lukijaksi taidankin jäädä:)
    Suloista suven jatkoa
    terkuin SisustEllen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla <3 Tervetuloa ja suloista suvea sinnekkin :)

      Poista
  6. Mahtoikohan kommenttini häipyä taivaan tuuliin... No joka tapauksessa täällä ilmoittautuu uusin lukijasi:)

    VastaaPoista