maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuistin pieni muutos

Sateista maanantaita, täälä on ainakin niin kurja ilma, aurinkoa odotellessa..
Olen nyt varmasti pari viikkoa miettinyt siirretäänkö kuistille yksi vaatekaappi ja nyt viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen. Tiedätkö, sen tunteen kun yrität järjestää ja ei saa muuta aikaan kun kaaoksen. Tältä tuntui mutta kaikki päätty ihan hyvin ja kaappi sopi mainiosti kuistille.
Kuistilta puuttuu myös listoja ja päätimme että tänä kesänä kaikki puuttuvat listat maalataan ja laitetaan paikalleen. Kuistilla on myös kaksi ovea ja toinen niistä poistuu joskus.. eli kunnostustöiden edetessä. Mutta se ei ole se puun värinen ovi mikä kuvassa näkyy, se tietysti tulee jäämään!
Ensi talvena olisi sitten tarkoitus että kuistilla on pieni lämpö päällä, mikä varmasti helpottaa kun saa kaikki ulkovaatteet sinne.

Kuistin tunnelmaa tällä hetkellä



Kaapin päälle sopi mainiosti pärekori minne mahtuu paljon kaikenlaista. Itse kaapissa on pieni vaatetanko ja hyllyjä.


2 kommenttia:

  1. Tuo ovi on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minunkin mielestä! Ajattele, että se oli peitetty levyillä, no onneksi niin ettei sitä ole kokonaan hävitetty!

      Poista